Kuulumisia vuoden varrelta, niin omien kun kasvattienkin

Vuosi 2019

Niin lähestyy taas yksi vuosi loppuaan ja onhan ollutkin tapahtumarikas vuosi monella tavalla.

Jälleen haluan kiittää teitä kaikkia ihania kasvattien omistajia kuluneesta vuodesta 2019. Olette jälleen kerran tehneet kasvattajana minut ylpeäksi monella tavalla. On ollut hauskoja hetkiä, on ollut näyttelymenestystä ja ennen kaikkea olette pitäneet tänäkin vuonna omistanne huippu hyvää huolta ja karvakorvat elävät onnellista elämää omissa perheissään. Kiitos teille jokaiselle yhdessä ja erikseen <3

Tämä kulunut vuosi on tuonut porukkaan myös uusia Cara Siorai tiimiläisiä, tervetuloa siis mukaan tähän iloiseen ja hiukan hullunhauskaankin porukkaan Nita, Anu, Milla, Merja, Ritva, Nikolas, Elli-Noora ja Marko, Noora, Päivi, Liisa (ja tietysti teidän jokaisen perheet)! Toivottavasti nähdään teitä tulevina vuosina ipanoiden kanssa kehissä, kehien laidoilla tai kuullaan ainakin kuulumisia face ryhmässä tai sähköpostilla.

Näyttelyrintamalla on kierrelty kotimaassa ja ulkomailla ja enimmäkseen on ollut Figon harteilla pitää kennelimme mainetta näyttelykehissä yllä. Ja tyylikkäästi on Figo homman hoitanutkin :) Mukana useampi ROP tulos ja yksi RYP3 tuloskin! Tarjalle sydämellinen kiitos heittäytymisestä, aktiivisesta osallistumisesta sekä ennen kaikkea kaikesta siitä taustatyöstä mitä teet Figon eteen!

Ariel on enimmän osan vuotta ollut kotona odottamassa juoksuja ja vihdoin sitten juhannuksena käytiin ihanan Unixin luona juhannustreffeillä josta tuloksena ihana 10 ipanan katras kenneliimme. Upeat pojat Koda, Pätkis, Urho, Olli, Nisse, Ransu ja tytöt Lempi, Sandy, Miina ja Mökö täydensivät kennelimme komeaa kaartia 23.8.2019. Lupaava katras löysi ihanat perheet itselleen ja keväällä 2020 aloitetaan sitten ipanoiden kanssa näyttelyissä ja katsotaan mitä tähtiä siellä onkaan kasvamassa :)

Vuosi 2019 ei ole kuitenkaan, ikävä kyllä, ollut ihan täynnä pelkästään iloa ja naurua :(

19.11.2019 jouduimme sanomaan raskain sydämin ja vuotavin kyynelin hyvästit kennelimme helmelle, sydämeni vehnälle, rakkaalle leikkitäti Lunakoiralle. Lunakoiralle tuli aggressiivisesti lisääntyviä kasvaimia ja eläinlääkärillä saadun diagnoosin myötä päätin raskain sydämin laskea Lunakoiran sateenkaarisillalle ja lopettaa kivut ja ennen kun tilanne muuttuisi vielä ikävämmäksi ennen kaikkea Lunakoiran kannalta. Suru on suuri mutta suurinta rakkautta on päästää irti kun sen aika on <3 Lunakoiraa ikuisesti kaivaten <3

Myös näin joulun alla tulee taas mieleen suru-uutinen mikä kantautui korviin joulun pyhinä 2018. Rakas Toto (Cara Siorai Amazing Adonis) katosi kotipihan lähteisyydestä ilmeisesti riistan perään eikä ikävä kyllä tähän hetkeen mennessä kun tätä kirjoitan, ole palannut kotiin. Vainu etsijäkoirien avulla on yritetty, sekä Malinin suurella työllä, löytää Toto ja saada poika takaisin kotiin mutta nyt kun on mennyt jo kohta vuosi Toton katoamisesta, toivo pojan löytymisestä on kyllä hiipunut. Ehkä Lunakoira leikkii nyt Toton kanssa ja pitää pojasta huolta.. Sydämelliset pahoittelut Malinille ja perheelle tästä surullisesta tapahtumasta.

Mutta tätä tämä elämä on, iloa ja surua rinta rinnan. Kuitenkin nyt päätän vuoden yhteenvedon sydämellisiin kiitoksiin. Kiitos teille jokaiselle kun olette antaneet minulle ja kennelilleni luottamuksenne valitsemalla koiranne juuri minun kasvateistani. Kiitos kun olette mukana matkassa ja pidätte omistanne loistavan hyvää huolta ja panostatte koirienne hyvinvointiin! Kiitos kun pidätte yhteyttä, käytte trimmissä ja olette aktiivisia omienne kanssa! Ennen kaikkea kiitos kun kasvattini saavat olla tärkeä ja rakas osa teidän perhettänne <3

Kasvattaja kiittää vuodesta 2019 sekä toivottaa teidän jokaiseen kotiin sydämellistä ja lämmintä joulun aikaa! Toivotan teille jokaiselle myös valtavasti onnea, iloa, menestystä ja mitä ikinä toivottekaan tulevaan vuoteen 2020!

Kiitos ja kumarrus

Pipa & Ariel ja Blondie